Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Englantilainen hedelmäkakku

Ensimmäinen jouluinen päivitys blogiin! Leivonnalla lähdetään liikkeelle, luvassa joulukuun aikana vielä lisää leivontaa ja perinneruokia.

Avataan joulu yhdellä parhaista perinteisistä herkuista, Englantilaisella hedelmäkakulla. Niille joille herkku ei ole tuttu kerrotaakoon että kyseessä on siis kuivakakku joka sisältää runsaasti kuivahedelmiä ja pähkinöitä, mausteeksi hieman tujakkaa alkoholia kuten konjakkia tai viskiä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kakku vaikkei kuivakakun ystävä olisikaan. Hyvän kakun salaisuus on omasta mielestäni ehdottomasti riittävässä hedelmien määrässä; yksi pieni korintti viipaletta kohti ei mielestäni täytä hedelmäkakun kriteerejä, sattumia täytyy olla reilusti, jokaiseen suupalaan!


Jotkut jättävät hedelmäkakun tekemättä sen vuoksi että se mielletään kalliiksi valmistaa. Laskin täytteiden hinnaksi noin 11 euroa ja tästä määrästä jää vielä yli sekä aprikooseja, pähkinöitä että korintteja koska koko pakkausta ei käytetä. Tähän lisäksi tietenkin perusainekset eli sokerit jauhot ym. mutta ei niistä päätähuimaavaa lisäkustannusta tule.

Kakku on erinomainen myös joulunajan tuliaiseksi tai lahjaksi. Hedelmäkakku vain paranee vanhetessaan joten se kannattaa valmistaa reilusti etukäteen maustumaan.

Käytin isoa ja korkeaa rengasvuokaa, jos vuokasi on pienempi niin tee vain 2/3 taikinasta! Pienennän ohjeen valmiiksi ja kirjoitan mitat tekstiin alimmaiseksi.


Englantilainen hedelmäkakku
isoon rengasvuokaan

taikina
300g voita
2,25dl sokeria
5 keskikokoista (tai 4 isoa) kananmunaa
3tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
½dl väkevää alkoholia (konjakkia, rommia tai viskiä)
2rkl kirsikoiden sokerilientä

korppujauhoja vuokaan

hedelmätäyte
1½dl pähkinöitä
1dl korintteja
1dl (1 rasia) appelsiininkuoripaloja
1 rasia vihreitä kirsikoita
2 tölkkiä punaisia kirsikoita sokeriliemessä
1dl hienonnettua kuivattua aprikoosia (noin 10kpl)
½dl vehnäjauhoja

vinkki:
Pähkinäsekoituksen voit korvata myös vain yhdellä lajikkeella kuten manteleilla tai hasselpähkinöillä.

Tee esivalmistelut; voitele ja korppujauhota vuoka ja laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Mittaa taikinan kuivat aineet eli vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri omaan astiaansa ja sekoittele niitä hetki. Mittaa myös viina valmiiksi (ja ota samalla vaikka huikat ;) ).

Aloita hedelmistä; rouhi pähkinät veitsellä karkeasti, halkaise kirsikat kahtia ja hienonna aprikoosit. Mittaa sitten kaikki hedelmät ja pähkinät erilliseen astiaan. Lisää ½dl vehnäjauhoja ja sekoita kunnes hedelmissä on tasainen jauhokerros.

Tarvikkeet

Pähkinäsekoitus
Hedelmäsekoitus
Hedelmäsekoitus

Valmista taikina : vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää sitten kananmunat yksitellen, koko ajan vatkaten.
Ala lisäämään jauhoseosta lusikallinen kerrallaan. Kun taikina alkaa tuntua kuivakalta niin kaada taikinaan vähitellen alkoholi, lisää myös kirsikoiden sokeriliemi. Lisää loputkin jauhot ja vatkaa vielä hetki.

Taikina ennen hedelmiä

Lisää taikinaan hedelmät ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina vuokaan, tasoita ja laita uuniin 175 asteeseen.

Valmis taikina

Taikina vuoassa

Paista kakkua noin tunti, varmista kypsyys tikulla. Jos pinta alkaa tummua niin peitä kakku folionpalalla.

½ tunnin paiston jälkeen peitin kakun foliolla

Valmis kakku ja huumaava tuoksu!!

Anna kakun vetäytyä hetki, kumoa se sitten lautaselle ja anna jäähtyä. Ota testipala, nauti ja laita loput kakusta pakastimeen maustumaan. Ota kakku jää- tai viileäkaappiin viikkoa ennen tarjoilua niin maku ehtii tekeytyä lisää.



Ohje pienempään vuokaan:

taikina:
200g voita
1,5dl sokeria
3 munaa
2tl vaniljasokeria
1½tl leivinjauhetta
2½dl vehnäjauhoja
0,25dl viinaa
1rkl kirsikoiden sokerilientä

hedelmäseos:
1dl pähkinöitä
0,75dl korintteja
1dl (1 rasia) appelsiininkuoripaloja
1 rasia vihreitä kirsikoita
1 tölkki punaisia kirsikoita sokeriliemessä
½dl hienonnettua kuivattua aprikoosia (noin 5kpl)
½dl vehnäjauhoja

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaa reseptin perusteella loistavalta ja mieluusti kokeilisin, mutta kysymys: mikä on ison ja korkean rengasvuokasi vetoisuus, 2 l vai enemmänkin? Yritän päättää täyden ja 2/3-ohjeen välillä...

    VastaaPoista
  2. Mittasin äsken, kaadoin 2 litraa vettä isompaan vuokaan ja se tuli 2cm vajaa täyteen, eli virallinen vetoisuus varmaankin on juuri tuo 2 litraa. :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kakku. Voi vaikuttaa ensin työläältä, mutta muutaman kerran jälkeen sujuu jo valmistus. Itse olen löytänyt kakun ohjeen Valittujen Palojen ruokakirjasta ja teen joka jouluksi englantilaisen joulukakun. Mainio joululahja. Nytpä kokeilenkin tällä ohjeella! Ansku

    VastaaPoista
  4. hyvä! paistoaikaa puolet lisää.

    VastaaPoista
  5. Tämä on paras englantilainen hedelmäkakku, oma reseptini oli pitkään hukassa, mutta onneksi löytyi! Ja tämä ohje on niin seikkaperäinen, että epäonnistua ei voi! Kiitos!

    VastaaPoista