Ota yhteyttä!

Contact:
ruokakriitikko@gmail.com

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ihanat marengit


Kuten kirjoittelinkin Pavlova-reseptin yhteydessä, riittää että perusasiat ja huolellisuus ovat kohdallaan niin marengissa onnistuu. Viittasin jäätelön valmistusohjeissa ylijääneiden valkuaisten hyötykäyttöön ja mikäpä olisi parempi kuin marengit jotka suorastaan sulavat suussa ja valmistuvat suhteellisen nopeasti: valmistamiseen menee vartti ja tunti uunissa riittää. Ohjeen olen aikanaan kopioinut Sikke Sumarin ruokaohjelmasta ja siitä muokannut omaan käyttöön sopivaksi, samaa marenkiohjetta olenkin käyttänyt siitä lähtien. Muistan kun näin ohjelman tv:ssä ja samalta seisomalta syöksyin keittiöön. Valmistustapa poikkeaa hieman perinteisestä mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Sellaisenaan, kahvin kera, jäätelön täydentäjäksi tai vaikka kermakakun koristeeksi!





Marengit
uunipellillinen

3 valkuaista
1½dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Laita sokerit ja valkuaiset teräsastiaan tai pieneen kattilaan vesihauteeseen (eli laita isompaan kattilaan vettä ja laita pienempi kattila tai teräsastia isomman sisään siten että vesi kuumentaa pienemmän astian pohjaa).


Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen niin kauan kunnes seos on riittävän kuumaa (kahvinkeittoon ei sovi välillä lähteä, seosta on todella sekoitettava jatkuvasti). 
Voit toki käyttää lämpömittariakin mutta yksinkertaisempaa on tehdä sormitesti: seos on valmista kun se on niin kuumaa että siinä ei pysty pitämään sormenpäätä. Kaada seos sen jälkeen joko yleiskoneen astiaan tai korkeaan kulhoon ja vaahdota niin kauan kunnes seos on tasaista, kiiltävää ja pysyy täysin muodossaan. 


Nostele kahdella lusikalla pellille nokareita. Jos haluat tasaisempia marenkeja niin käytä pursotinpussia. Tästä annoksesta tulee pellillinen keskikokoisia, minulta vain loppui leivinpaperi kesken niin piti tehdä isompia kekoja. Jätä marengeille hieman tilaa ympärille sillä ne paisuvat uunissa, ripottele halutessasi mantelilastuja tai mantelirouhetta marenkien päälle. Paista 150 asteessa noin tunti (pienempiä ehkä vähemmänkin), jäähdytä pellillä ja laita sen jälkeen kannelliseen rasiaan sillä marengit imevät kosteutta ilmasta eivätkä pysy kuivina ja rapeina huoneenlämmössä (ainakaan kesä/syysaikaan kun ilma on kosteampaa). Uunissa marengit ovat ihan pehmeitä vaikka olisivat kypsiäkin, mutta kun otat ne ulos uunista niin melko pian ne kovettuvat rapeiksi. Jos marenki onkin sisältä toffeemaisen pehmeä niin se ei haittaa yhtään, riittää että ne pysyvät koossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti